Jasnan aamusta raskaiden askelten käydessä hiekoitettua sorapolkua, ihmettelin hallan vuoraamaa maisemaa. Olin ratsuni tapaa vielä hieman laiskanlännällä tuulella ja haukottelin raukeasti kootessani ohjia. Jasna kääntyi tuttuun tapaan vanhojen tammien saartamalle metsäpolulle, jossa tapanani oli käydä kävelemässä aamukäynnit. Olin tänään ehtinyt tallille ennen tallityöntekijäämme ja hoitanut muutamia pakollisia paperihommia ja arkirutiineja takkahuoneessa lämpimän kahvikupin ääressä. Sää oli suorastaan kalsea ja inhan kostea, viluisena koitin saada veren kiertämään ravisuttelemalla kohmeisia jäseniäni. Jasna pärskähti levollisena ja venytti valkeaa kaulaansa pitkälle alas. Kumarruin oksan hipaistessa kypärääni ja maiskautin saadakseni tammaani puhtia. Jasna lisäsi laiskasti askelluksensa nopeutta.
Kun saavuimme takaisin tallin pihaan, huomasin haaveilleeni koko metsälenkkimme ajan tilan ja oman elämäni tulevaisuudesta. Olin jo pitkän aikaa näet haaveillut, että saisin Heathermoor Heightsin yhtä loistokkaaseen kuntoon, kun se oli joskus entisaikoinaan ollut. Olen viimeaikoina kiinnostunut entistä enemmän irlantilaisista hevosroduista ja aion ostaa ensimmäisen irlantilaiseni kunhan resurssit ja oikea tilaisuus ovat kohdallaan. Ratsastin kohti tallin vierustalla sijaitsevaa kenttää ja samassa tallityöntekijämme paku kaartoi pihamaallemme ja pakusta hyppäsi ulos ensimmäisenä Léonie, joka kiiruhti avaamaan minulle koulukentän porttia.
"Hei Lynn!" tyttö huudahti tomerasti ja askelsi entisestään harmaantuneen portin luokse. Huikkasin tervehdyksen 16-vuotiaalle tallitytöllemme ja hymähdin Léonien määrätietoisille kasvoille. "En tänään ehdi liikuttaa Acea kovin perusteellisesti, joten kävisikö jos pyörähtäisin vain pikaisen maastolenkin ja läpiratsastaisin sen jukuripään vasta huomenna?". Portin auetessa siirryimme kentälle ja huikkasin vastauksen pikaisesti ennenkuin nostin reippaan ravin. "Kyllä se käy. Pidän sinulle ylihuomenna koulutreenin jos uskallat tulla paikalle. Siitä voi nimittäin tulla tälläkertaa melko hikistä puuhaa. Pitäähän teidän loistaa tulevissa koulukisoissa, eikö vain!" Virnistin ja käänsin reippaasti liikkuvan ratsuni isolle pääty-ympyrälle. "Älä viitsi pelotella, en halua ajatellakkaan niitä kisoja!" Léonie virnisti, sulki portin ja lähti riimunnaru kaulallaan roikkuen poimimaan kilparatsuaan tarhasta.
Tytön kävellessä pois keskityin kokonaan ratsastamiseen. Jasna oli jo alkanut vetreytyä ja taivuttelin tammaa vielä pari kierrosta isoilla ympyröillä molempiin suuntiin. Siirsin tamman pian käyntiin ja ryhdyin kokoamaan hevosta. Tein muutaman pysähdyksen ja peruutuksen ja rupesin tekemään pohkeenväistöjä. Jasnan kiukutellessa jouduin muistuttamaan hevosta raipalla persauksille, että mikä olikaan homman nimi ja kuka talossa määrää. Muistutus meni selvästi perille ja Jasna suorittikin seuraavat kierrokset äärimmäisen kuuliaasti ja energisesti. Siirryin raviin ja jatkoin väistämistä ja taivutteluja tamman rentoutuessa muistutuksensa jälkeen. Jatkoin ravityöskentelyä kunnes tamma ravasi kiitettävästi ja suoritti väistöt tasaisessa rytmissä ja kevyin avuin. Annoin hevoselle pariksi kierrokseksi pitkät ohjat ja pyöräyttelin niskojani ja korjasin istuntaani.
Kootessani ohjat kuulin Léonien juttelevan puhelimessa tulevista kouluratsastuskisoista joka sai minut muistelemaan koulukisojen ohjelmia. Päätin harjoitella helpon A:n laukkaosuutta. Nostin ensin laukan pitkän sivun keskeltä ja annoin Jasnan laukata parin kierroksen verran harjoituslaukkaa, kunnes kokosin hevosta ja siirsin hevosen vasemmassa kierroksessa vasempaan laukkaan. Tein muutamia ympyröitä saadakseni hevosen kuulolle ja tein intervalliharjoituksia kunnes totesin laukan sopivaksi. Käänsin tamman lyhyeltä sivulta puoliympyrälle ja toiselle puoliympyrälle oikealle vastalaukassa. Laukkasin ympyröiden jälkeen uraa pitkin pituushalkaisijalle ja puolipidätteillä valmistellen siirryin tekemään laukanvaihtoa askeleessa. Tamma ei oikein vastannut apuihini kunnolla ja rikkoi laukanvaihdot, jolloin siirryin raviin ja nostin uuden laukan ja käännyin koko rata leikkaalle valmistellen laukanvaihdot uudelleen. Toistin harjoitusta muutaman kerran ja sittemmin tamma suoritti vaihdot tyydyttävästi ja siirryin käyntiin taputusten kera. Tein vähän käyntityöskentelyä ja ravipätkiä ja tein vähän avo- ja sulkutaivutuksia, kunnes siirryin tekemään loppuverryyttelyitä ja annoin tammalle pitkät ohjat.
Jasna korskahteli tyytyväisen oloisena ja löysäsin satulavyötä yhdellä reiällä.Kun olin ensiksi päässyt tallin pihaan ja hypännyt alas satulasta, vein tamman talliin ja vapautin hevosen työpuvustaan. Kävin viemässä varusteet pois ja käskin Léonien odottaa hetken ennen maastoretkelle lähtemistään. En sallinut tytön käydä maastossa yksin, vaan pyysin tallityöntekijäämme hakemaan Lunan tarhasta ja satuloimaan tämän sillävälin kun olin hoitanut Jasnan kuntoon ja käynyt vaihtamassa vähän vaatteita. Jos Radellan oli saapuminen tänään, en kyllä varmasti jaksaisi lähteä enää uudelleen maastoon, saatika pitämään ratsastustuntia. Tyttö saisi tänään touhuta itsekseen Siriuksen kanssa ja halutessaan vaikka liikuttaa Nanaa. Siriuksella oli näet tänään vapaapäivä, sillä olin kouluttanut jätkää edellisenä päivänä kentällä ja orin oli hyvä miettiä ratsastuksen saloja ilman ylimääräistä häslinkiä. Kiipesimme Léonien kanssa tallin pihassa satulaan ja suuntasimme kohti maastolenkkiä, jolla en ollut vähään aikaan käynytkään. Iloisen puheenjorinan saatellessa meitä polullemme, jäi Jasna mutustelemaan heinänkorsia karsinaansa.
Tämä ulkoasu ei tue Internet Exploreria.
Tämä on virtuaalitalli! / This is a sim-game stable!